Kiehuu ja höyryää

Olen löytänyt kelpiestä on- ja off-napit, mutta säätönappula on vielä kateissa. Tällä hetkellä siis mennään joko täysillä tai sitten ei ollenkaan ja yleensä valinta osuu ensimmäiseen vaihtoehtoon. Kyllä se välillä nukkuukin ja siihenkin keskitytään täyspianoisesti katollaan maaten, joten meidän elämä ei ole jatkuvaa säntäilyä.


Muutama viime viikko ollaan keskitytty agilityssä lähinnä hallintaan ja rauhoittumiseen, sillä on-nappi on tainnut jumittua pohjaan. Kerralla tehdään vain muutamia esteitä ja palkka tulee pääasiassa mun kädestä. Esteille pääsee vasta sitten, kun on raaauhaallinen ja reeentoo ja itse en pingota. Alun pieni panikointi irtoamattomuudesta on nyt vaihtunut pieneen panikointiin siitä, että tuleeko tuo ollenkaan lähelle. Ei ole edelleenkään helppoa tämä meidän treenaaminen.


Elinan treeneissä ollaan keskitytty perustekniikoihin ja samoja juttuja ollaan tahkottu myös itsekseen. Tällä hetkellä toimivinta on se, että treenipätkät pidetään lyhyinä ja välillä käydään pienellä jäähylenkillä tai muuten vaan hallista pois hengittelemään syvään. Tällä viikolla treenattiin valsseja ja pimeitä putkikulmia, jotka välillä toimii ja välillä ei. Valsseissa mä olen koko ajan todella pahasti myöhässä (Missä kohtaa en olisi?) ja paikoillani ja putket nostaa Armaksen kierroksia niin paljon, ettei oikea putken pää aina löydy. Elina jaksaa vakuuttaa, että tämä on vain ohimenevä vaihe ja kyllä se hallinta sieltä hetken kuluttua löytyy. Mutta miten mä saan omaa ikää kymmenen vuotta pois ja sprintterin juoksianlahjat, että pysyn hallitunkaan kelpien perässä? Vieläkö ehtii lähettää toiveita Joulupukille?