perjantai 29. heinäkuuta 2011

Voihan takaakierto

Urholla on mennyt joku pieleen agilityn asennusvaiheessa. Sen mielestä hyppyjen kiertäminen takaa on paljon mielekkäänpää kuin suorinta reittiä kulkeminen. On kokeiltu kaikki kiemurat ja kuviot, mutta este kierretään takaa aina, kun se on vähänkin mahdollista. Tänään ei tehty poikkeusta ja haltuunotoista, puolivalssista, ohjaavan käden pudotuksesta ja ydinpommista huolimatta treeniradan vinosti lähestyttävä hyppy kierrettiin takaa. AARGH! Mistä saisi vuosimallin -05 borderiin päivitysohjelman? 


Lauman pentujäsen pääsi mukaan treeneihin ja kokeiltiin uusina esteinä kujakeppejä ja pentupuomia. Kujakeppien päässä oli kuppi ja koska Armas lähtee vähän epävarmasti kupille missä tahansa tilanteessa (paitsi ruoka-aikana), piti sitä ensin vähän vahvistaa. Mutta kun homman idea oli hoksattu, mentiin keppikujaa hiekka pöllyten. Ensin kuuden keppiparin välistä ja lopuksi kokopitkillä kepeillä. Jos tuon saman vauhdin saisi säilytettyä tavallisilla kepeillä, niin hyvä olisi. Samalla tavalla pentupuomi mentiin ensin vähän hillitymmin (ihme!) ja sen jälkeen muutaman kerran täysiä lopussa odottaneelle palkalle. Koska Armaksen mielestä agilityn treenaaminen on niiin siistiii, piti sitä purkaa hyppimällä ja pomppimalla ja hypyt päättää hampaiden iskemisellä lähimpään kohteeseen. Aika monta kertaa lähin kohde oli mun vatsanahka. 


Pikkukelpie on agilityn ja pentukurssin lisäksi osallistunut tällä viikolla elämänsä ensimmäisiin hakutreeneihin ja niissäkin oli niin siistii. Metsästä löytyi useampikin tyyppi, joilla oli herkkuja tarjolla, joten miksei siitä olisi ollut innoissaan. Miksi kukaan ei vaan tajunnut palkita mua, kun onnistuin muistamaan ohjeet ja vielä noudattamaan niitä? On nimittäin uskomattoman vaikeaa yrittää perehtyä uuteen lajiin, kuunnella moniosaisia ohjeita ja olla eksymättä metsään. Ja miksi tässäkin lajissa pitää erottaa oikea ja vasen? Ei hyvä. Onneksi samassa porukassa on vähän pätevämpääkin väkeä, joten joku meidät treenien päätteeksi varmaan löytää jatkossakin jostain. Toivottavasti ainakin.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Pilvet liikkuu, minä en




Täällä oli eilen kovin ukkosmyrsky aikoihin, joten otettiin iltapäivä levon kannalta. Porukkaa väsyttikin, sillä aamulla Armas pääsi lenkille Mausin, Nupun ja Kiistan kanssa kaatosateeseen ja terrieriosasto keskenään Littoisten metsiin. Iltapäivällä otettiin vielä kunnon treenit pesuvadin kanssa, joten ei ihme, että veto oli poissa. Armaksen kanssa treenattiin takajalkojen käyttöä ja vanhempien kanssa yleisesti kehonhallintaa. Armaksellekin koordinaation ja kehonhallinnan treenit voisi olla ihan hyvästä, sillä se putosi sohvalta vaihteassaa asentoa kyljeltä toiselle. 


Jonkun tarvitsisi tulla jumppauttamaan muakin, sillä selkä on ollut kipeä jo viikon. Parempia päiviä on ollut välillä, mutta eilinen meni taas kumarassa könkäten. Jätin suosiolla Rauman agilitykisatkin väliin, sillä märällä nurmikolla juokseminen (eli raahustaminen) ei todennäköisesti ole se paras vaihtoehto. Muilta kuultujen juttujen perusteella kisaolosuhteet oli muutenkin olleet melko haastavat. Harmi, sillä Rauman kenttä on kuivalla säällä kiva ja kisat siellä aina hyvin järjestetyjä. 

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Smörgosvägen









Eipä tehdäkään muuta, kuin lomaillaan. Tänään ajeltiin Paraisten ja Nauvon läpi Korppooseen ja käytiin siellä plutaamassa ja vilvoittelemassa. Matkustaminen ilmastoidussa autossa on tällaisena päivänä aika mukavaa. Armas plutasi rannalla, muttei suostunut kunnolla kastautumaan. Joten pentu veteen, minkä seurauksena meillä oli hyvin loukkaantunut pentukoira, joka ei suotunut tulemaan takaisin rantakalliolle, vaan mökötti ruohikossa. Ensimmäinen trauma aiheutettu.


Ollaan me sentään muutakin tehty. Armaksen kanssa ollaan treenattu pentukurssin kotiläksyä vaihtelevalla menestyksellä. Tällä kertaa vuorossa oli palkkaamisen vaihtelu, seuraamisen oikea paikka ja asento ja seisominen. Nami on edelleen mieluisampi kuin lelu (ei mikään ihme tuolle ahmatille), mutta innostuu hyvin myös saalisleikeistä. Edelleen lelun vaihtaminen namiin sujuu mallikkaasti, mutta namin vaihtaminen leluun vaatii harjoittelua. Seisominen vaatii treenikertojen aluksi vähän kertaamista, mutta kun saa jutun juonesti kiinni, ei peppu laskekaan heti maahan. Ja palkka on tullut melkein joka kerta oikeasta suunnasta. Hyvä minä! OIkean paikan löytäminen ja oikean asennon säilyttäminen sitten. Jos jätetään se kommentoimatta, kun ei oikein suju ja ongalma on mun päässäni. Palkan suunta on ihan väärä ja palkka tulee liian hitaasti, joten pikkukoira ehtii poikittamaan. Sivulle tosin tulee suoraan perusasentoon, joten jatketaan varmaan seuraamisen opettelua sen kautta. Vaikeeta on.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Jokainen tekee sitä, mitä parhaiten osaa









Mökkeillään. Armas juoksee pihaa ympäri yksinään, lelujen kanssa ja Urhon perässä, lepää välillä, jatkaa juoksemista ja käy vaanimassa uimassa olevaa Urhoa. Urho ui, odottaa, että joku heittää lelun veteen ja ui taas. Varpu nukkuu ja tekee välillä tutkimusmatkoja naapurin rajalle, eikä tottele, vaikka komennetaan. Niin tyypillistä.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Putkeen meni

Ollaan löysäilty agilityn osalta koko kesä, joten tänään tuli hyvä palautus maan pinnalle ja siihen, että oikeasti treenaaminen ajatuksen kanssa ja hyvän kouluttajan opissa kannattaa. Saatiin Armakselle painiseuraa ja itselle ja Urholle kouluttaja, kun Nanna ja Puma tuli meidän kanssa treenaamaan. Mutta oli se vaikeaa tehdä kunnollista treeniä, kun viime aikoina ollaan käyty (se vähä mitä ollaan treenattu) vaan kirmailemassa ja huiskimassa. Tarttis varmaan ryhdistäytyä ja unohtaa tätiagility.

Pentupuolella painittiin, hammasteltiin ja juostiin Puman ja Einon kanssa. Tai Armaksen osalta meno jäi vaan ikenestelyksi, sillä edestä on kaikki hampaat kadoneet tämän viikon aikana. Aikamoinen irvihammas. Isompien treenin jälkeen käytiin vielä pentujen kanssa juoksemassa putkeen ja Armas näytti kuukautta nuoremmalle Pumalle hyvää esimerkkiä siitä, että miten sinne putkeen mennään. Sinne ne peräkanaa sinkosi ihan ilman ohjausta ja hauskaa taisi olla, vaikka Puma ei ole ennen putkessa käynyt. Rohkea pentu. Toistan itseäni, mutta näen tässä mahdollisen ongelman tulevaisuudessa. Onneksi mulle on vertaistukea tarjolla suurella todennäköisyydellä. Kuvia menosta tulee toivottavasti Puman blogin puolelle. Iso kiitos Nannalle koulutuksesta ja seurasta.   

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Virallisia mittoja

Armakselle on kertynyt ikää 16 viikon verran, joten piti käydä kääntymässä eläinlääkärillä rokotuksisssa. Käytös oli mallikasta ja rokotukset saatiin niskaan ilman, että Armas niitä edes huomasi. Elämä on helppoa ahneen koiran kanssa. Painoa on 8,4 kg ja säkä on ainakan 37 cm, sillä korkeudessa on menty Urhon yli. Aikamoinen koikkalainen. 


Ollaan käyty nyt kahtena päivän peräkkäin katsomassa paimennusta ja mallioppimassa laituminen reunalta. Mielenkiintoista hommaa, joskin itselle tuntuu ylivoimaiselta oikean ja vasemman erottaminen. Muutaman kerran lampaat tulivat kohti ja ihan liki, mutta pikkupaimen ei hätkähtänytkään siitä. Istua tönötti vaan paikoillaan ja seurasi menoa. Mainiota! Illalla pitäisi vielä jaksaa mennä pentukurssin ensimmäiselle kerralle, joten tästä se virallinen opiskelu alkaa. Reppu on jo pakattu ja kynät teroitettu.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Asiaa vedestä ja muista nesteistä


Nyt näyttää siltä, että Armas on hoksannut sisäsiisteyden syvimmän olemuksen. Alusta asti se on ollut yöt ja yksinoloajat pissimästä sisälle, mutta muuten vahinkoja on käynyt silloin tällöin ja toisinaan vähän useamminkin. Tällä viikolla on kuitenkin ainoastaan kahdet pissat tulleet sisälle ja nekin sen jälkeen, kun ollaan oltu uimassa ja rannalla riehumassa. Hyvä hyvä.

Ollaan käyty melkein joka päivä rannalla kääntymässä, mutta vieläkään ei Armas ole uimaan asti uskaltautunut. Rantavedessä saadaan kuitenkin hepuleita ja vettä kauhotaan suuhun minkä keretään, mutta jalkojen pitää olla tukevasti maassa. Testattu ollaan, että uimataito löytyy, vaikka tekniikka onkin vielä vähän hakusessa.
Uimisen lisäksi lomapäivät ovat kuluneet mansikkapellolla ja mustikkametsässä. Pikkukelpie kuuluu ilmeisesti majanpoimijoiden sukuun, joten itse saa olla aika vikkelä, jos aikoo tyhjentää pensaat ennen pikkukelpietä. Maiskutus vaan kuuluu, kun pikkukelpie liikkuu puskissa. Ne marjat, jotka päätyvät omaan astiaan saakka, ovat kivan kuolaisia ja muhjattuja. On muuten fiksu koira, kun hankkii itse osan ravinnostaan.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Lomalomaloma


Ei olla tehty yhtään mitään nyt parina päivänä. Möllötelty, juoksenneltu pihalla ja vaan ihmetehty maailman menoa. Lepo on tullut ainakin itselle tarpeeseen, eikä koiratkaan ole vielä valittaneet. Ollaan kyllä ymmärretty vihjeestä, että sen kuvaamisen voisi jättää vähän vähemmälle.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Kelpie on työkoira

Tai ainakin työssä käyvä koira. Koska loppuviikko on mennyt ilman kotimiestä, olisivat koirat joutuneet olemaan keskenään kahdeksan tuntia. Isommille se ei olisi ongelma eikä mikään, mutta edelleen kauhistuttaa jättää Armando niin pitkäksi aikaa ilman valvontaa. Joten ruokatunnilla koukkaus kotiin, koirat kyytiin ja takaisin töihin. Armas oli pari ensimmäsitä viikkoa mun mukana töissä, joten sille paikat oli entuudestaan tutut ja se otti hyvin lungisti. Jopa niin lungisti, että ensitöikseen kävi vääntämässä kakat työkaverin huoneeseen. Sopivasti valitsi juuri sen työkaverin, joka vähän arastelee koiria. Jotta loppupäiväkään ei jäisi tylsäksi, viihdytti Varpu työkavereita oksentamalla kesken palaverin. Tällä kertaa jätin kuvatodisteet ottamatta. Onneksi mulla on niin ihania työkavereita, että vaan nauroivat ja auttoivat siivoamisessa.  Jos ihan rehellisä ollaan, mua ei paljoa siinä vaiheessa naurattanut ja tänään saikin apinaorkesteri jäädä kotiin.

Nyt muutama tunti töitä ja kotiin loman viettoon. Suunnitelmissa on olla rauhassa kotona, opettaa Armakselle temppuja ja jäljestämisen alkeita ja tehdä isommille verijälkeä, kunhan helteet vähän helpottaa.     

Lisäys pe illalta, että kelpiepikanen taitaa olla ihan oikea työkoiran alku. Aloiteltiin lomaa vanhempien luona maitotilan naapurissa ja oltiin paimenpojan kanssa auttamassa karanneiden vaskoiden pyydystämisessä. Vasikat tulivat suoraan meille kotipihaan pällistelemään, joten tilaisuutta ei voitu jättää väliin. Armasta taisi tosin kiinnostaa lehmien rehut enemmän, mutta se ei tässä vaiheessa vielä haittaa. Ei ainkaan pelännyt vasikoita ja oli hommassa ihan tohkeissaan mukana.