tiistai 27. syyskuuta 2011

Oikopolkuja





Eilisten tuhojen jälkeen käytiin tuulettamassa hermoja Paimiossa Jennin ja koirien kanssa. Meno oli entiselaista, kuten videoista näkee. (Ääniä ei kannata laittaa päälle, ellei halua kuulla mun huohotusta. Olen menossa ensi viikolla astmatutkimuksiin.) Lenkillä muistui taas mieleen, että tällä suuntavaistolla ei todellakaan kannata lähteä oikaisemaan. Ei, vaikka kuvittelisi tietävänsä tarkkaan miten oikoreitti kulkee ja minne sitä pitkin pääsee. Pimeä meinasi yllättää ympyrää kiertäessä ja suolla ja risukoissa rämpiessä. Tälläkään kertaa oikoreitti ei lyhentänyt, eikä nopeuttanut matkaa. Koska sitä oppisi kulkemaan ainoastaan tuttuja polkuja pitkin.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Crash, boom, bang!





Armas on nyt puolivuotias ja tämän ikäkauden kehitystehtäviin kuuluu ilmeisesti sähköaitteisiin tutustuminen. Tai sitten mun yövalo ei vaan sopinut sen fengshuihin.Ihme (ja onni) on se, että se ei ilmeisesti ole saanut säköiskua, vaikka johto on ollut koko operaation ajan seinässä ja lamppu pistetty palasiksi.

torstai 22. syyskuuta 2011

Kohti ääretöntä - ja sen yli

Mandoliinomies on nyt saavuttanut virallisen Suomen kansalaisuuden. Viime viikolla tuli lasku Kennelliitosta ja tänään tiedot löytyi KoiraNetistä eli täältä. 


Eilen oli agilityntreenien toinen kerta. Edelleen Amaksella on kova hinku rynniä mun liikkeen mukaan, mutta joitain juttuja malttoi tehdä keskittyneestikin ja syöksyä suoraan palkalle. Eiköhän me tässä edistystä. Tosin ne hetket, kun se ei malttanut keskittyä kunnolla, suuntautui Armaksen huomio ja liike joko mun jalkaan, käteen tai naamaan ja  mua lähestyi eturintamassa pienet valkoiset hampaat. If you know what I mean. Onneksi valssit ja takaakierrot sujui hienosti ja vinokeppienkin ideasta saatiin vähän kiinni. Nyt tunnollisesti treenaamaan sylkkäriä, jotta ei olla ens kerralla ihan pihalla.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia




Otsikon sanonnalla tarkoitan itseäni, en koiria. Aloitettiin Armaksen kanssa eilen virallisesti tokoilu. Ollaan ennenkin tehty jotain ja pentukurssilla käytiin perusjuttuja läpi, mutta nyt siis ihan virallisesti. 


Ensimmäinen positiivinen asia oli, että mä en ole vielä onnistunut pilaamaan Armasta ja opettamaan sille asioita väärin (eli suomaksi en ole opettanut asioita ollenkaan). Pikkukoira oli tokossa erityisen pätevä, joskin tunnarissa ei menattu päästä edes alkuun. Otettiin sitä nyt ensimmäistä kertaa, joten paljoa ei voi vaatiakaan, mutta oli se hankalaa. Kotiläksyksi saatiin siis yllätys yllätys tunnarin opettelua ja paikallaanoloa. 


Koska Armas tokoilee nyt päivittäin jotain pientä, joutuu vanhemmatkin sitä opettelemaan. Urho osaa asioita yllättävän hyvin, vaikka sitä ei ole missään vaiheessa kunnolla opetettu. Hämmentävää. Tämä on jo toinen asia lyhyen ajan sisällä, kun Umppa yllättää osaamisellaan.  Mä taidan pitää sitä vähän turhan hömelönä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Miehestä mittaa

Ensin virallinen poseeraus


Ja sitten se todellinen puoli


Otettiin tänään virallisia mittoja. Armas on nyt viikkoa vajaan kuuden kuukauden ikäisenä n. 44 cm korkea ja painaa 14,5 kg. Kasvunvaraa olisi vielä, joten toivotaan, että se hujahtaisi vielä muutaman sentin.  Juokseminen on edelleenkin parasta, mitä pikkukoira tietää.

torstai 15. syyskuuta 2011

Agilitymuistiinpanoja

Kuvan ottanut Sirpa Saari

Tänään alkoi Armaksen pentuagility. Tai oikeastaan  virallisesti eilen, mutta vaihdettiin Jennin kanssa tällä viikolla päittäin treenivuoroja ja treenattiin Einon ja Elviksen vuoroilla. Hyvä treeniä meille kaikille.  Pakko pistää asioita muistiin, että muistaa treenata oikeita asioita ja kiinnittää oikeisiin asioihin huomiota.


Urhon kanssa pitää
- kiinnittää entistä tarkemmin huomiota kasvojen suuntaan, sillä se ennakoi persjättöjä vähän turhan hyvin
- treenata keppejä piilossa olevan lelun kanssa, alkuun häivyttämällä
- keskittyä oman liikkumisen rytmiin ja malttaa välillä


Armas sai kotiläksyksi käskyn 
- keskittyä maassa odottavaan palkkaan, vaikka itse jatkaisinkin juoksua ja sitä kautta vahvistaa estehakuisuutta, ei mun luokse rynnimistä.
- opetella palkalle irtoamista. Se pitää vähän turhankin hyvin kontaktia muhun
- vahvistaa nenäkosketusta niin, ettei käsiapua tarvita


Ja mulle kotiläksyksi keskittyä rintamasuuntaan, kun ohjaan, sillä Armas reagoi siihen voimakkaasti. Odotin kaaosta ja joka paikkaan rynnimistä, mutta pikkumusta keskittyi todella hyvin mun kanssa puuhailuun. Erityisen ylpeä olen sen kontaktiosaamisesta, sillä ollaan treenattu sitä kahdesti joskus ihan pienenä ja nyt se osasi hakea oikean asennon heti ja hakeutui ihan itse kontakteille. Harmi vaan, että mun oppiminen ei tapahdu yhtä nopeasti ja onnistuin sähläämään vaikka mitä. Mutta se nyt ei ollut mitään uutta. Ensi viikolla jatketaan.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Kelpiestä on moneksi

Tähän mennessä Kelpie on osoittanut olevansa loistava seuralainen metsälenkeille, sillä se tykkää juosta ja rallatella yksinäänkin, mutta pysyy hyvin näköetäisyydellä tai ainakin käy riittävän usein tökkäämällä kuonolaan pohkeeseen ilmoittaakseen, että messissä ollaan. Samoin sen kanssa on helppo liikkua ihmisten ilmoilla, sillä Kelpie tulee kaikkien kanssa toimeen, ei stressaa ja totteleekin jo melko hyvin (paitsi Jennin ja Einon seurassa). Myös harrastaminen on Keepin kanssa mukavaa, koska sen into ei ihan heti lopu, se oppii nopeasti ja sillä tuntuu olevan hyvä työmoraali. Mutta yhteen asiaan Kelpiestä ei ole, nimittäin sienestyskaveriski. Toisin olisi voinut luulla, jos miettii metsälenkkikaveriominaisuuksia, mutta väärässä olin. Nimittäin Keepissä on ilmeisesti laitettu jo tehdasasetusvaiheessa kaksi ominaisuutta, jotka eivät sovi hyvälle sieniretkeläiselle. Mitä sää teet, voink mää auttaa -ohjelma ja Vedetään pershepuleita sammalikossa -ohjelma tekevät sienästämisestä jokseenkin haastavaa. Yritetään muutaman vuoden päästää uudelleen.

lauantai 10. syyskuuta 2011

PiirM -kisoja, tuhoraporttia ja kasvua


Voittajan on helppo olla nenä pystyssä. Umpan kanssa käytiin kääntymässä ATT:llä Varsinais-Suomen piirinmestruuksissa. Ensimmäisellä yksilöradalla pyllistelyiden ja kökkimisten seurauksena tuli otettua yksi ylimääräinen putki, mutta meno oli muuten melko reipasta ja meidän mittakaavassa sujuvaa. Hyppyradalta poistuttiin kahden hypyn jälkeen, sillä Umpan mielestä se tiesi paljon paremmin miten rata kuuluu suorittaa. Ehkä tiesikin, mutta meistä kahdesta mä tunnen numerot, joten siihen on tyytyminen. Jokkuerata oli päivän ainoa kiva rata, mutta meidä meno ei niin kivaa. Maaliin kuitenkin päästiin virheittä, joskin yliajalla ja muutkin joukkueesta sai hyviä tuloksia, joten kultaahan sieltä tuli. Viime vuoden pronssi kirkastui siis mukavasti. Hyvä me!


Armas on kunnostautunut tuhojen saralla. Perjantaina se oli työpäivän aikana askerrellut jo kolmannen käytetyn nenäliinan atomeiksi. Rankkaa touhua! Tai voihan olla, että ne nenäliinat ovat räjähtäneet itsekseen ja pikkukoira on joutunut seuraamaan tuhoa hädissään vierestä. Omituiset räjähdykset selittäisi myös sen, että miten mun puserot ovat päätyneet tuolilta sängylle. Jokin suurempi voima täällä varmaan jyllää. 


Kuinka kauan tuota pikkukoiraa voi muuten kutsua pikkukoiraksi? Varpun ohi se meni jo muutama kuukausi sitten ja Urhokin alkaa jäädä pieneksi. Tällä hetkellä säkä on n. 44-45 cm ja painoa 13 kg, ellei enemmänkin. Painossa on vähän pläskiä joukossa, sillä testasin mitä ruokamäärän lisääminen teettää. Ja pläskiähän se kylkiin teetti. Pitää varmaan siirtyä jossain vaiheessa penturuoasta vähän kevyempään, sillä ruokamäärä on määrällisesti aika vähän. Samalla Mandolle voisi ostaa ahmattikupin, sillä ruoka häviää valon nopeudella ja samalla mahaa menee turhan paljon ilmaa. Parempi kuitenkin näin päin, sillä meillä ei ole totuttu nirsoihin koiriin.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Homma hallussa

Armas alkaa vihdoin osoittaa merkkejä hallinnasta ja onnustuneista ohituksista. Se ei enää rynni jokaisen vastaantulijan luo ja koiratkin osaa jättää rauhaan, vaikka ne kovasi kiinnostaakin. Onneksi on niin ahne, että nami voittaa yleensä tässä tilanteessa. Metsässä se kulkee yleensä vapaana ja joka kerta, kun vastaan on tullut koira, on Armas tullut kutsusta todella kuuliaisesti terrierien perässä luokse ja sen on voinut varmuuden vuoksi kytkeä ohitusta varten. Vapaana ollessa se ottaa vähän turhankin paljon kontaktia ja käy vähän väliä lenkin ja leikin aikana tarkistamassa, että olenko paikalla. Tosin nyt kun kehun sitä, syöksyy se ihan varmaan huomenna jonkun vastaantulijan jalkoihin... 


Ensi viikolla alkaa meidän opiskelu ja agility- ja toko-osien asentaminen ihan tosissaan. Keskiviikkoisin on pentuaksa ja lauantaisin tokon alkeet. Huisia! Pitäisikö Mandolle hommata sellainen keltainen lippis, niin kuin muillakin ekaluokkalaisilla?

lauantai 3. syyskuuta 2011

Mika Myllylän jalanjäljillä

Aamupäivällä käytiin kääntymässä kisoissa. Ekasta radasta ei mainittavaa. Paitsi se, että en ole vieläkään oppinut sitä, että suunnitelmia ei kannata vaihaa rataantututumisen jälkeen. Lopputulos on harvemmin toivotunlainen. Toisella radalla saatiin sentän nolla väännettyä, vaikka vauhti ei edelleenkään päätä huomaa. Olen oikeasti yrittänyt analysoida, että mikä laama-vaihde Urholle iskee päälle, kun se starttaa kisoissa. Se ei stressaa, lihakset on lämmitelty kunnola ja virittelykin on tehty oikeaoppisesti. Treeeissä kuitenkin kulkee ihan kohtuullisesti. Täytyy jatkaa analysointia. 

Keepi pääsi mukaan hallille ja teki kovasti hommia, ettei olisi rynnännyt radalla juoksevien koirien perään tai haukkunut. Oikein naamasta näki, että pinnisteli. Sai ruhtinaallisesti kiitosta, kun malttoi istua paikoillaan ja ottaa kontaktia, vaikka korvat välillä menivätkin rusetille haukkuvien koirien juostessa ohi. Pääsi vielä lopuksi tekemään pientä radanpätkää ja painimaan Puman ja Taiston kanssa, joten siinä oli oikein kunnon palkat.

Mutta se Myllylä -osuus. Koska apinaorkesteri on ollut kasassa jo kymmenen vuotta, käydään juhlistamassa vuosipäivää ravintossa. Ei, emme ajatelleet juoda kuin Myllylä aikanaan, vaan käytettiin hiihtäjän tunnetuksi tekemää suojuoksua koirien väsyttämiseen, jotta ilta olisi mahdollisimman rauhallinen. Suunitelma toimi, sillä kun tekee lenkin hiekkakuoppien kautta suolle, on lopputulos hyvin uupunut koiralauma. Ja hyvin ekstoottiselle tuoksuva koiralauma, sillä jossain vaiheessa matkaa on kohdalle osunut kissankakkakasa. Sitä on hajusta päätellen vähän maisteltu ja kun siihen on yhdistetty suopursut, lahonneet sienet ja suonsilmät, on lopputulos todellakin eksoottinen. En voi suositella.

perjantai 2. syyskuuta 2011

System error


Tutkimusten mukaan koirien ja ylipäätään eläinten kanssa vietetty aika alentaa stressiä ja lievittää ahdistusta. Yhden tutkimuksen mukaan jopa työteho kohoaa, kun työpaikalla on karvaisia kavereita pyörimässä jaloissa. Miksi sitten treeneissä välillä tuntuu siltä, että mikään ei suju, koirat ei osaa ja lenkkaritkin hiertää? 


Urholla on tullut musta aukko aivoihin agilityn kohdalle. Ei osaa, ei ymmärrä, eikä pysty. Ja kun asian toistaa muutaman kerran, osaakin yht'äkkiä ja tekeekin hienosti. Ja sitten taas ei osaakaan. Ja Armakselta on kadonnut ne vähäisetkin yhteydet. Kun päästään agilitykentän laidalle, aloitetaan huuto ja karjuminen. Kun koira vihdoin hiljenee ja päästään jopa siihen vaiheeseen, että sen voi päästää autosta ulos, alkaa hilluminen, hyppiminen ja pomppiminen. Ja käsien pureminen! Meinasi tullat treenien aluksi hienot kelpierukkaset. Ja sitten sekään ei osaa mitään, vaikka on ennen osannut. Putkea se ei ole ennen nähnyt ja siivekken kiertokin on päässyt matkan varrella unohtumaan. Onneksi se sentään muistaa, että miten juostaan kovaa kaverin kanssa ja miten hillutaan ja maataan kuralammikossa. 


Toivottavasti magneettikentät on palannut kohdilleen ennen huomisia kisoja.