sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Omituisuuksia

Urhon kanssa saunoessa tuli mietittyä, että kaikilla meidän koirilla on jotain outoja omia tapojaan. Urholla yksi niistä on juuri tuo saunominen. Se päivystää kylpyhuoneen oven takana siitä hetkestä lähtien, kun sauna laitetaan päälle ja siirtyy heti ylälauteille makamaan, kun ovea vähänkin raotetaan. Saunahetki on sille hyvin harras hetki ja kaikkeen häiriöön, kuten silittämiseen ja veden tarjoamiseen suhatudutaan suureella pahennuksella. Koira, jolla muuten on jatkuvasti muurahaisia pöksyissä, makaa aloillaan koko saunomisen ajan. Välillä se käy vilvoittelemassa eteisen puolella, mutta palaa taas takaisin lauteille. 


Sanomisen lisäksi Urmander suhatutuu suurella tunteella leluihin. Niillä ei niinkään leikitä, paitsi treeneissä, mutta niitä kannellaan tai pidetään vain suussa. Yölelu täytyy olla ja luvan kanssa iltapissallekin saa lähteä lelu suussa. 


Varpu taas on aamu-unisin koira, jonka olen koskaan tavannut. Tosin otanta on aika pieni, mutta harvemmassa taitaa olla koirat, jotka alottaisivat päivänsä vasta puolelta päivin, jos vaan saisivat. Aamuisin sitä saa huhuilla ja komentaa vähän kovemmallakin äänellä, että sen saa ylös sängystä ja aina se ei edes auta. Joinain aamuina se pitää vaan kylmästi käydä nostamassa sängystä, kantaa se eteiseen ja laittaa äkkiä valjaat päälle, ettei se ehdi livahtamaan takaisin. Ainoa millä Varpun saa vapaaehtoisesti hereille, on banaanin syöminen ja jo ensimmäisen kuoren naksahduksen jälkeen ikäneito on tikkana päivystämässä aamupalapöydän vieressä-  


Juniorijaosto ei ole ehkä vielä näyttänyt koko repertuaariaan, mutta jos lähtökohta on se, että melkein parasta, mitä Armas tietää, on juosta yksin sammalikoissa tai heinikoissa ja murista itsekseen, ei tulevaisuudelta voi pajoa odottaa.

3 kommenttia:

  1. Retu-parson, joka asusteli meillä 1,5 vuotta oli aivan fanaattinen saunan suhteen. Aina kun joku liikkui saunan suuntaan, se ampui saunan ovelle siltä varalta, että pääsisi sisään. Äitini kerrostalokämpässä, jossa EI ollut saunaa, se kyttäsi kylppärin nurkassa seinää ja vikisi: "avatkaa nyt ovi ja päästäkää mut saunaan!"

    Kami ryömii saunan oven ali saunan puolelle kun ollaan siellä. Mutta se menee lauteiden alle nurkkaan huilailemaan. Ledi nyt ei mistään mitään tajua...

    VastaaPoista
  2. Armas on tartuttanu Einoon jonkun juoksenteluhepulin... Tänään lenkillä juoksi paskarinkiä yksinään heinikossa:-O Ei kyl hirveen kauaa, mut ennen sil ei ois tullu mieleenkään :D

    VastaaPoista
  3. Urho on hintannut Elviksen ja Armas asentanut Einon turboahtimen. Tervetuloa meidän kanssa jatkossakin lenkille :D

    VastaaPoista