Juh-juh-juhannus

 Kuvat ottanut Sirpa Saari

Mitä sitä ihminen muutakaan tekisi Juhannuksena kuin viettäisi kolme tiivistä päivää koirakarkeloissa. Pääosissa radalla oli Urmander ja radan reunassa Armas. 


Molemmilla kulki lujaa ja muutaman kerran voi jopa sanoa, että sen yrittämisen sijaan me harrastetiin Urhon kanssa ihan oikeaa agilityä. En edes halua muistella, että milloin ollaan viimeksi saatu nollia kisoista, mutta nyt niitä tuli oikein kaksin kappalein. Sijoituket 9. ja 4. Kolmelta muulta radalta kerättiin ainoastaan sitä kuuluisaa kokemusta. Kokonaisuutena viikonlopusta jäi kisaamisen osalta hyvä fiilis, sillä pääasiassa Urho kulki oman vauhtinsa ylärajoilla ja itse sain pidettyä ohjauksen kasassa. Yllättävä havainto oli se, että tuloksien tekemiseksi pitää ihan oikeasti ohjata ja olla ajoissa, eikä mitään vähän sinne päin. Eipä olisi uskonut.


Jos radalla ei menty ihan äänivallin ylittävää vauhtia, kulki natiainen radan varrella sitäkin kovempaa. (Ja ihan vahingossa ihan vähän radankin puolella. Anteeksi.) Kavereita riitti ja aika ei käynyt pitkäksi. Parhaimmillaan samassa kasassa paini neljä kelpien pentua ja yksi junioriluokan edustaja, joten meno oli sen mukaista nuhjuntaa, hammastelua ja juoksemista. Kiitos siis Eino, Maus, Puma, Ralli, Noah ja moni moni muu. Painimisen lomassa pikkukelpie ehti myös hurmata ihmisiä ja osoittaa taas kerran olevansa varsinainen seurapiirimies. 


Unohdin viikolla päivittää, että Armas on nyt rokotettu ja todettu virallisesti kaikin puolin mallikkaaksi koiran aluksi. Vähän vaan järkytyttiin, kun samaan aikaan paikalle osui ikätoveri, jonka omistajat totesivat helpottuneena, että nyt voi vihdoin lähteä pennun kanssa kotipihan ulkopuolelle, kun rokotukset on kunnossa. Niin niin, juu juu, mekin ollaan vain ihan tuossa pihalla pyöritty, eikä olla muita koiria treffattu.