Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus

Filosofi Esa Saarisen aikanaan levyttämä Poikarakkaus-kappale on saanut meillä fyysisen olomuodon, sillä Urho ja Armas ovat todellakin löytäneet toisensa. En tiedä, että vaikuttavatko magneettikentät, Pekka Haaviston presidenttikampanja vai joku aivan muu, mutta meillä kotona matot on vähän väliä rutussa ja sohvan tyynyt pitkin lattioita, kun pojat vetävät pershepuleita pitkin asuntoa. Tai noh, ehkä pershepuli on tässä kohtaa vähän epäkorrekti ilmaisu, mutta miksi muuksi tuota peräkanaa kaahailua selkä kyyryssä ja korvat pitkin päätä voisi kutsua. Onhan se ihan kivaa, että nuo vihdoinkin leikkivät keskenään, mutta pian meillä ei ole ainuttakaan ehjää huonekalua, eikä naapurit varmaankaan arvosta Urhon inkkarihuutoja ja kiljuntoja. Ja ulkona ei tietenkään voi leikkiä, sillä siellä on kaikkea muuta kiinnostavaa puuhaa, kuten pissojen nuolemista ja keppien kanniskelua ja naapurin Helmi-staffin kyttäilyä. Tosin nuokin pitää tehdä yhdessä. Oikeat Don Quijote ja Sancho Pancha.