Flunssat on nyt vihdoin selätetty ja toipilasaikakin vietetty. Kyllä otti koville, sillä pelkällä hihnalenkillä ja kotitokoilulla ei saanut pienen kelpien energiavaroja kulutettua sitten millään. Meidän ollessa kotona tuli se esiin ainoastaan rasittavana käytöksenä, mutta yksin ollessaan keksittiin kaikkea kiva sisustuksen päänmenoksi. Muutamaa sisustuskirjaakin oltiin luettu, joten uusia ideoita oli joku kaivannut. Onneksi tämä viikko on talvilomaa, joten kolmen viikon hiljaiselo voidaan ottaa korkojen kera takaisin. Koirat olisi pitänyt trimmata, kuten kivista näkyy, mutta sitä en sitten saanut aikaiseksi.
Pienellä jännityksellä olen seuraillut, kun iso osa lähipiirin koirista on sairastunut kennelyskään ja odotellut, että koska se iskee meille. Yskiviä koiria ei olla treffailtu ja muutenkin käyty aika vähän muiden koirien kanssa missään, mutta jostain se meillekin on nyt kulkeutunut. Armas alkoi viikonloppuna aivastelemaan ja tänään on jo kunnon yskä päällä. Urhollakin on ollut pientä alkavaa nuhaa, joten eiköhän sekin pian saa tartunnan. Potilas Saarinen ei ikävä kyllä itse ole sitä mieltä, että nyt pitäisi ottaa rauhallisesti, joten seuraavat kaksi viikkoa voi olla aika tuskaisia. Meille saa siis laittaa vinkkejä väsyttävistä, mutta rauhallisista aivojumppailuista.
Pienestä sitä ihminen ilostuu. Viime talven hirviöpakkasilla piti koirat varustaa fleecehaalerein, manttelein ja tossuin ja koska koirat eivät olleet täysin yhteistyökykyisiä, sai mukavan tuskanhien pintaan aina ennen lenkkiä. Nyt taitaa pakkaset lähennellä viime talven lukemia, joten ulos ei ole ole menemistä ilman manttelia ja umpihankilenkeille pitää varustautua tossujen kanssa. Hikeä pukkaa jo koko asian ajattelemisesta. Mutta ei Armaksen kanssa. Mitä kylmempää ulkona on, sitä enemmän sillä tuntuu olevan energiaa. Muutaman kerran olen laittanut sille fleeceloimen päälle, mutta ei se sitä ole oikeasti tarvinnut. Se makoilee hangella pikkukoiria vaanien, syöksyy kinoksiin ja saa umpihankihepuleita, joten ei se taida olla kovinkaan viluinen. Ei siis paha juttu ollenkaan, vaikka itseä kauhistuttaakin sen mahanalusen mahdollinen jäätyminen. Takki onkin sitten säännöllisesti käytössä ainoastaan treenien odotuksen ajan, jotta lihakset pysyisivät lämpimämpänä. Säästyy siis itse edes yhden koiran pukemiselta ennen lenkkiä.
Käyttöominaisuuksia on tullut pohdittua myös treenatessa. Koska ollaan molemmat flunssan kourissa, ei koirat pääse tällä hetkellä pitkille lenkeille. Energiaa on siis pakko kuluttaa muilla tavoin ja rauhallinen aivojumpassa jaksaa itsekin olla mukana. Otettiin äsken treenauksen alle merkki ja todettiin, että ei ollut aikanaan kovin hyvä idea opettaa Varpua ja Urhoa koskemaan kaikkea tassuilla tai kuonolla. Uuden asian opettaminen taitaa olla huomattavasti helpompi opettaa kuin jo opitun asian poisopettaminen... Ja Armas taas on ehtinyt tehdä kymmenen asiaa ennen kuin mä tajuan palkata sen. Enpä sitten säästynytkään tuskanhieltä, vaikka mun tehtävä oli pääasiassa olla paikoillaan.
Hallin varauksen vuoksi suunnitellut agilitytreenit vaihtuivat lyhyeen parkkipaikkatokoiluun ja kirmailuun Einon ja Elviksen kanssa Littoistenjärven jäällä. Keli oli harmittavan harmaa, joten kuvat ovat sen mukaisia, mutta se ei poikien menohaluja vähentänyt.
Mustanaamion agilitytreenit ovat taas jatkuneet Elinan ohjauksessa. Keskitytään edelleen tekniikoihin ja lyhyisiin radanpätkiin, sillä muuten kiehuu yli. Armas tekee treeneissä niin täydellä asenteella kaiken, että väsymys tulee melko nopeasti ja sen seurauksena keskittyminen katoaa. Palkkauksen kanssa on liitelyssä edelleen haastetta, sillä mun jahtaaminen on se paras palkka, eikä matkan varrella odottavaa namia tai lelua malttaisi oikein ottaa. Tähän siis tehotreeniä edelleen. Mutta mutta. Kaikesta hampaiden kiristelystä huolimatta meidän meno näyttää aika ajoin jopa agilityltä, joten hienoista edistymistä on tapahtunut. Tällä viikolla pitäisi itsenäisesti treenata keppien sisäänmeoja eri kulmista ja muutenkin valsseja, persjättöjä ja muita härpäkkeitä kepeille. Ja sitä jahtaamattomuutta.
Umppa pääsi tuuraamaan tänään Tuulia Liuhdon treeneihin ja pikkukoiran naama oikein loisti hallin pihalla, kun se tajusi pääsevänsä ihan yksin liikkelle ja vielä agilityä harrastamaan. Viime kesästä saakka on agility ollut aika vähissä sekä treenauksen että kisailun osalta, joten vähän ruosteessa oli kumpikin, mutta ihan vähän vaan. Umpan kanssa oli pitkästä aikaa kiva mennä, kun se teki tarkkaa työtä ja ohjauksen ajoitukset osui itsellä melko hyvin kohdilleen, vaikka vauhtia ei ole mystisesti mistään tullutkaan lisää. Mutta ei U-mies olisi U-mies, ellei se keksisi jotain omaa omituisuuttaan kesken treenien. Alkuun tehtiin useampi pimeä putkikulma ongelmitta ja vaudilla, mutta yht'äkkiä sitä ei voinutkaan mennä. Ei vaan löytänyt putken suuta, vaikka se ihan siinä nenän edessä olikin. Toivottavasti ei keksi lauantaina kisoissa omia kuvioitaan.
Filosofi Esa Saarisen aikanaan levyttämä Poikarakkaus-kappale on saanut meillä fyysisen olomuodon, sillä Urho ja Armas ovat todellakin löytäneet toisensa. En tiedä, että vaikuttavatko magneettikentät, Pekka Haaviston presidenttikampanja vai joku aivan muu, mutta meillä kotona matot on vähän väliä rutussa ja sohvan tyynyt pitkin lattioita, kun pojat vetävät pershepuleita pitkin asuntoa. Tai noh, ehkä pershepuli on tässä kohtaa vähän epäkorrekti ilmaisu, mutta miksi muuksi tuota peräkanaa kaahailua selkä kyyryssä ja korvat pitkin päätä voisi kutsua. Onhan se ihan kivaa, että nuo vihdoinkin leikkivät keskenään, mutta pian meillä ei ole ainuttakaan ehjää huonekalua, eikä naapurit varmaankaan arvosta Urhon inkkarihuutoja ja kiljuntoja. Ja ulkona ei tietenkään voi leikkiä, sillä siellä on kaikkea muuta kiinnostavaa puuhaa, kuten pissojen nuolemista ja keppien kanniskelua ja naapurin Helmi-staffin kyttäilyä. Tosin nuokin pitää tehdä yhdessä. Oikeat Don Quijote ja Sancho Pancha.
Talvi tuli vihdoinkin ja muutaman viikon kokemuksella kelpie todellakin tykkää lumesta. Ehkä vähän liiankin paljon. Lenkillä pitäisi nuohota kaikki ojat ja kinokset ja hihnakäyttäytyminen on unohtunut kokonaan, kun lumessa on vaan kiva kaasutella. Aikainen kevät ei siis olisi tämän vuoksi pahitteeksi, vaikka muuten kivaa onkin, kun jäälle pääsee lenkkeilemään ja ulkona on valoisampaa. Josko tämä jossain vaiheessa tasoittuisi.
