perjantai 29. heinäkuuta 2011

Voihan takaakierto

Urholla on mennyt joku pieleen agilityn asennusvaiheessa. Sen mielestä hyppyjen kiertäminen takaa on paljon mielekkäänpää kuin suorinta reittiä kulkeminen. On kokeiltu kaikki kiemurat ja kuviot, mutta este kierretään takaa aina, kun se on vähänkin mahdollista. Tänään ei tehty poikkeusta ja haltuunotoista, puolivalssista, ohjaavan käden pudotuksesta ja ydinpommista huolimatta treeniradan vinosti lähestyttävä hyppy kierrettiin takaa. AARGH! Mistä saisi vuosimallin -05 borderiin päivitysohjelman? 


Lauman pentujäsen pääsi mukaan treeneihin ja kokeiltiin uusina esteinä kujakeppejä ja pentupuomia. Kujakeppien päässä oli kuppi ja koska Armas lähtee vähän epävarmasti kupille missä tahansa tilanteessa (paitsi ruoka-aikana), piti sitä ensin vähän vahvistaa. Mutta kun homman idea oli hoksattu, mentiin keppikujaa hiekka pöllyten. Ensin kuuden keppiparin välistä ja lopuksi kokopitkillä kepeillä. Jos tuon saman vauhdin saisi säilytettyä tavallisilla kepeillä, niin hyvä olisi. Samalla tavalla pentupuomi mentiin ensin vähän hillitymmin (ihme!) ja sen jälkeen muutaman kerran täysiä lopussa odottaneelle palkalle. Koska Armaksen mielestä agilityn treenaaminen on niiin siistiii, piti sitä purkaa hyppimällä ja pomppimalla ja hypyt päättää hampaiden iskemisellä lähimpään kohteeseen. Aika monta kertaa lähin kohde oli mun vatsanahka. 


Pikkukelpie on agilityn ja pentukurssin lisäksi osallistunut tällä viikolla elämänsä ensimmäisiin hakutreeneihin ja niissäkin oli niin siistii. Metsästä löytyi useampikin tyyppi, joilla oli herkkuja tarjolla, joten miksei siitä olisi ollut innoissaan. Miksi kukaan ei vaan tajunnut palkita mua, kun onnistuin muistamaan ohjeet ja vielä noudattamaan niitä? On nimittäin uskomattoman vaikeaa yrittää perehtyä uuteen lajiin, kuunnella moniosaisia ohjeita ja olla eksymättä metsään. Ja miksi tässäkin lajissa pitää erottaa oikea ja vasen? Ei hyvä. Onneksi samassa porukassa on vähän pätevämpääkin väkeä, joten joku meidät treenien päätteeksi varmaan löytää jatkossakin jostain. Toivottavasti ainakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti