Omituisuuksia

Urhon kanssa saunoessa tuli mietittyä, että kaikilla meidän koirilla on jotain outoja omia tapojaan. Urholla yksi niistä on juuri tuo saunominen. Se päivystää kylpyhuoneen oven takana siitä hetkestä lähtien, kun sauna laitetaan päälle ja siirtyy heti ylälauteille makamaan, kun ovea vähänkin raotetaan. Saunahetki on sille hyvin harras hetki ja kaikkeen häiriöön, kuten silittämiseen ja veden tarjoamiseen suhatudutaan suureella pahennuksella. Koira, jolla muuten on jatkuvasti muurahaisia pöksyissä, makaa aloillaan koko saunomisen ajan. Välillä se käy vilvoittelemassa eteisen puolella, mutta palaa taas takaisin lauteille. 


Sanomisen lisäksi Urmander suhatutuu suurella tunteella leluihin. Niillä ei niinkään leikitä, paitsi treeneissä, mutta niitä kannellaan tai pidetään vain suussa. Yölelu täytyy olla ja luvan kanssa iltapissallekin saa lähteä lelu suussa. 


Varpu taas on aamu-unisin koira, jonka olen koskaan tavannut. Tosin otanta on aika pieni, mutta harvemmassa taitaa olla koirat, jotka alottaisivat päivänsä vasta puolelta päivin, jos vaan saisivat. Aamuisin sitä saa huhuilla ja komentaa vähän kovemmallakin äänellä, että sen saa ylös sängystä ja aina se ei edes auta. Joinain aamuina se pitää vaan kylmästi käydä nostamassa sängystä, kantaa se eteiseen ja laittaa äkkiä valjaat päälle, ettei se ehdi livahtamaan takaisin. Ainoa millä Varpun saa vapaaehtoisesti hereille, on banaanin syöminen ja jo ensimmäisen kuoren naksahduksen jälkeen ikäneito on tikkana päivystämässä aamupalapöydän vieressä-  


Juniorijaosto ei ole ehkä vielä näyttänyt koko repertuaariaan, mutta jos lähtökohta on se, että melkein parasta, mitä Armas tietää, on juosta yksin sammalikoissa tai heinikoissa ja murista itsekseen, ei tulevaisuudelta voi pajoa odottaa.

Suhteellisuusteoriaa

Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri askel koiraväelle. Pojat nukkuvat ensimmäistä kertaa vierekkäin ja ilmeisesti ihan tarkoituksella. 

Olen seurannut koirien kehittyviä välejä mielenkiinnolla. Odotettavissa oli, että Varpu ei pentua sulata ja Urhonkin suhtautuminen oli vähän epäselvää. Alussa suhteissa olikin pieniä kolhuja, kun Armas ei ymmärtänyt antaan ikäneidolle sen tarvitsemaa tilaa ja rauhaa, mutta meno on tasoittunut ja ulkona on toisinaan jotain pientä yhteisleikkiäkin viritelty. Varpu nauttii, kun Armas jahtaa sitä ja lelua ja Armas nauttii, kun se saa juoksukaverin. 

Poikien välit ovat vastaavasti olleet vaihtelevia ja muutaman kerran tunteet on niidenkin välillä kuumenneet, vaikka arkea onkin vietetty pääasiassa rauhallisesti. Vähitellen pojat ovat lisänneet keskinäisiä leikkejä ja jopa mahtuneet samalle sohvalle. Ilmeisesti Biisikärpänen ja  mun laulaminen sen mukana sai pojat hakemaan turvaa toisiltaan, joten siinä ne nyt sitten nukkuu kylki kyljessä ensimmäistä kertaa. Oli pakko hiippailla ihan hiljaa hakemaan kameraa, ettei riko harmoniaa. Olisiko tästä seuraava askel se, että pojat siirtyvät yhdessä nukkumaan koirien petiin, eivätkä enää yritä tunkea mun kainaloon yöksi?

Ihme ja kumma

Nyt on maailmakirjat sekaisin, sillä meidän kuolalinko ja ahmatti jätti eilen herkut syömättä. Tai siis mun tarjoamat herkut hakutreeneissä, maalimiehiltä kelpasi kyllä oikein hyvin.

Armas on tähän asti saanut mennä melko vapaassa muodostelmassa hakualueelle, enkä ole vaatinut siltä kunnollista hallintaa metsään mentäessä. Koska se on vasta pentu, koska se niin tykkää hakutreeneistä ja siellä olevista ihmisistä, koska sitä ja tätä. Muutama voisi tulla tähän väliin viisastelemaan siitä, että mitä me sanottiin, sillä eilen tajusin asian todellisen laidan itsekin. Eihän se enää ole mikään ihan pikkunappula ja kyllä sen pitäisi jo jonkilaisessa hallinnassa. Mutta kun se ei ole, koska siltä ei ole sitä vaadittu. 

Eilen treeneissä se ei edes vilkaissut mun tarjoamiin nameihin, vaan yritti päästä alueelle nelivedolla. Kyseessä kuitenkin on koira, joka ihan perusnappuloita odottaessa kuolaa kunnon lätäkön. Pienellä ärähdyksellä tokeni hetkeksi, mutta rynniminen jatkui saman tien. Treeneissä se haki maalimiehet innolla ja söi heiltä herkut, mutta multa ei kelpuuttanut edelleenkään mitään. Luulen, että Armas pitää mua tällä hetkellä pakollisena riippakivenä, joka jostain syystä vaan seurailee sitä metsässä, kun se itse hoitaa homman kotiin. Tarvis varmaa aloittaa joku korjaussarja, että homma ei tulevaisuudessa kaadu tähän. Pähkäilin jo illalla kotiin ajaessa, että seuraavissa treeneissä pääpaino on hakualueelle tulemisen harjoittelussa ja itse hakeminen saa vaikka jäädä vähän vähemmälle huomiolle. Se mua vaan hämmästyttää, joskaan en valita, että miten Mandolla voi olla tuollainen halu tekemiseen ja itse tekeminen on niin suuri palkka sille. En mä ole tottunut tällaiseen!


Edit. Mauhhahhaa! Orastava teiniys nousee pitaan ja ihan kaikkiin käskyihin ei viitsitäkään reagoida. Sama meno siis jatkuu, mistä saatiin eilen treeneissä esimakua. Mutta tämän erän voitin minä ja kerroin orastavalle teinikoiralle, että jos saadaan käsky, siihen reagoidaan, eikä puuhastella jotain, mikä sillä hetkellä tuntuu mukavammalta. Epäilen tosi, että osat tulee vielä kääntymään toisin päin. Mutta nautitaan nyt tästä revanssista edes hetki.

Taistelevat metsot

Pojat pihalle ja lelu ja kamera mukaan. Harmi, että aurinko ei pastanut, mutta jotain ihan selkeitäkin kuvia tuli, vaikka meno oli jokseenkin vauhdikasta. 

Ihan alusta

Olen aloittanut agilityn harrastamisen Varpun kanssa ja lajin parissa on melko aktiivisesti tullut nyt puuhailtua noin seitsemän vuotta. Niihin vuosiin on mahtunut monenäköistä koulutusta ja kilpailua ja Urhon tulo kuvioihin, joten olen olettanut tietäväni lajista jotain. Mutta enpä näköjään tiedäkään. Armaksen kanssa treenatessa iso osa vanhoista opeista unohtuu ja asiat joutuu miettimään uudella tavalla. Onneksi sentään perustekniikat ja -termit on hallussa, joten en ihan ummikkona joudu räpeltämään. 


Varpun kanssa haasteena oli sen herkkyys ja Urhon vauhti tai siis sen puute ja ratakiskomainen etenemistapa, mutta niistä ei ole paljoa apua. Armaksen kanssa en ole vielä onnistunt kehittämään ongelmia, mutta jokainen treeni on vaatinut todellista keskittymistä ja asioiden pohtimista uudelta kantilta, sillä Armas on todella nopea ja irtoava, mutta ei reagoi kovinkaan pieniin vihjeisiin ohjauksessa. Edellämainituista syistä olen lähes koko ajan auttamattomasti myöhässä ja odotan ihan turhaan paikallani, sillä niin olen tottunut Urhon kanssa tekemään. Mutta kun jään odottamaan, on Armas jo mennyt ja edennyt muutaman esteen päähän tai tullut turhautuneena hyppimään vasten. Ja kun saan ajatuksen liikkumisesta yhdistettyä aivoista jalkoihin asti, lähden rynnimään ja hosumaan ja Armas lähtee mun liikkeen mukaan, eikä enää keskity esteisiin. Onneksi ollaan vasta pentukurssille, joten räpellys on (ainakin toivottavasti) sallittua. Sen olen onneksi onnistunut tekemään itselle alusta asti selväksi, että teen asioita määrätietoisesti ja järjestelmällisesti yhdellä tavalla, eikä sovella ja sähellä montaa eri opetustapaa. Hyvä minä! 


Loppuun huomio, että kelpiä ei saa väsyneeksi tunnin agilitytreeneillä ja puolen tunnin peltorälläyksellä pentukaverin kanssa. Ja toinen huomio, että kuraisella sänkipellolla juoksemisen ja painimisen jälkeen kelpie haisee aika pahalle ja on aika tahmaisen oloinen. Pitäiskö kokeilla Armaksen pesemistä ensimmäisen kerran vai odottaa vaan yötä, jolloin tuo käy varistamaasa kaikki kuivuneet kurat meidän sänkyyn, jonne se hiippailee salaa meidän nukahdettua?

Tuomarille ei pyllistellä

Mielestäni lähes kaikkea tulee kokeilla ainkin kerran, joten käytiin viihdyttämässä itseämme Kupittaan puistossa match showssa. Mitä muuta sitä aurinkoisena syyspäivänä muka tekisi?

Armas malttoi hyvin muiden koirien keskellä ja kulki kehässä ainakin omasta mielestäni hyvin sellaiseksi koiraksi, joka on ensimmäsistä kertaa elämässään näyttelyhihna kaulassa ja jolle ei ole opetettu minkäänlaista poseerausta. Ja meillehän hyvä käytös on sitä, että suurimman osan ajasta liikkeen suunta on eteen-, ei ylöspäin ja perusasennossa seistään sen verran kuin sattuu huvittamaan. Jos sattuu huvittamaan. Tuomarin ainoat kommentit meille oli, että pyllistäminen ei ole suotavaa (Koiran, ei mun. Tosin ei munkaan pyllistelyä ehkä olisi hyvällä katsottu.) ja että tämä taitaa olla vähän vilkkaampi tapaus. Tarkemmat kuviot voi jokainen kuvitella itsekseen. Saatiin sentään punainen nauha, joten ei me ihan kamalia voitu olla

Nyt kun mätsärit on koettu, voidaan todeta, että nämä karkelot riitti meille. Jostain kumman syystä kehän kiertäminen ei vastaa sitä, mitä pitäisin mukavana ja rentouttavana harrastuksena ja jonka parissa haluaisin viettää kaikki viikonloppuni. Pakko kai se on jossain vaiheessa virallisiinkin näytelmiin mennä, jotta voidaan tulevaisuudessa pokata kaikki valiotittelit agilityssä ja pk-puolella.  

Sopimusneuvottelut

Ammattijärjestöissä käy kova kuhina, kun tulevan kauden työehdoista neuvotellaan ja palkankorotukset viilataan kohdilleen. Samanlaiset kuviot on meillä kotona ja tilanne näyttää muutamaa kohtaa lukuunottamatta hyvälle, eikä lakkouhkaa näillä näkymin ole ilmassa. Yhteisymmärrykseen ollaan päästy mm. siitä, että lenkillä vastaan tulevat koirakot, juoksijat ja pyöräilijät jätetään rauhaan. Myös ilman hihnaa, kunhan etäisyys on riittävä. Lisäksi yleinen hilluminen tapahtuu yleensä ulkona ja metsissä, jotta kodin elektroniikka ja muu iskuille altis pysyy ehjänä. Mutta sitten on muutama juttu, joista käydään vielä tiukkaa neuvottelua.

• Lintujen ja jänisten jahtaaminen. Armaksen mielestä on ok jahdata kaikenlaisia lentäviä ja pitkäkorvaisia, kunhan tulee kutsusta takaisin, mun mielestä taas ei.
• Hihnakaytös, kun luvassa on jotain tosi kivaa, kuten agility- tai hakutreenit tai kavereiden treffaaminen. Pikkukoiran mielestä riuhtominen ja rynniminen näissä asioissa on ihan soveliasta ja maltti on ihan yliarvostettua. Mun mielipide ei hieman eriävä.
• Urhon härkkiminen. Urho on jäyhä jököttäjä, joka ei leiki lenkillä, eikä sisällä. Se, repiikö sitä korvasta, juokseeko päin tai muuten vaan härkkii ei muuta tilannetta. Sinnikkyys on ihan kuinnioitettavaa, mutta tässä asiassa opin soisi jo menevän perille ja Urholle lenkkeilyrauhan.
• Käytös agilitytreeneissä. Innokkuus on ok, toimintatarmo on ok ja pieni röyhkeyskin on ok, mutta käsien pureminen ei. Se ei nopeuta mun ohjaamista, se ei edistä oppimista, eikä sillä saavuta mitään haluttua lopputulosta. 
• Ruokailutilanteet. Meillä ei tarvitse elää nälässä, eikä ole vaaraa ruoan loppumisesta. Myös oman kupin saa syödä tyhjäksi, eikä norkoilijoita sen ympärillä sallita. Joten ruokaa ei tarvitsisi ahmia henkensä kaupalla, eikä koko keittiötä kuolata ruokaa odottaessa. Ruokakuppien kolistelu pitkin lattioita ei myöskään edesauta ruoan saamista.  

Ehkä se tästä.

Moottori käynnistynyt

Armakselta alkaa vihdoin löytyä sitä kunnon moottoria ja taistelutahtoa. Se on pienestä asti tykännyt leikkiä, ollut todella helposti motivoitavissa ja jaksanut hyvin keskittyä, mutta nyt se vaikuttaa menneen vielä siitäkin eteenpäin. En tiedä, että johtuuko se siitä, että sen kanssa on tehty koko ajan hommia ja kannustettu röyhkeyteen ja taistelemaan vai onko se kehittymässä kypsemmäksi. Hauskaa se joka tapauksessa on, sillä treeneissä se on entistä vietikkäämpi ja säpäkämpi. Tosin se tuo itselle enemmän haasteita, sillä oikean viretilan säilyttämiseksi joutuu tekemään hommia, ettei mene liian suurille kierroksille, jolloin keskittyminen vähän herpaantuu ja käsien pureminen alkaa. Nyt ollaankin pari päivää keskitytty siihen, että tehdään kunnolla ja ajatuksen kanssa, eikä enää pelkästään pelailla ja treenataan vaan leikin varjolla. 


Huh heijaa, tuo alkaa pian aikuistua tai sitten meillä on vesijohtovedessä jotain kiihdyttävää, sillä Urhokin veti perjantain treenit ihan uusille kierroksilla. Muutkin oli ihmeissään sen menosta ja itse sai tehdä hommia, että pysyi sen perässä. Treenasin pitkästä aikaa niin, että palkka on jollain muulla ja se sopii meille nyt, kun Umppa on oppinut luopumaan palkastaan hetkeksi, eikä syöksy suoraan sille vapauduttuaan. Kerrankin oli hyvä fiilis treenien jälkeen. Ja hiki! Vähän ikävä toivoa, että Elvis joutuu jättämään torstain treenit väliin, että me päästäisiin niiden vuorolla Jaakolle. Toivotaan siis, että Mäyrän jalka on jo kunnossa, mutta Jenni pitäisi sitä levossa varmuuden vuoksi.