sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Pilvet liikkuu, minä en




Täällä oli eilen kovin ukkosmyrsky aikoihin, joten otettiin iltapäivä levon kannalta. Porukkaa väsyttikin, sillä aamulla Armas pääsi lenkille Mausin, Nupun ja Kiistan kanssa kaatosateeseen ja terrieriosasto keskenään Littoisten metsiin. Iltapäivällä otettiin vielä kunnon treenit pesuvadin kanssa, joten ei ihme, että veto oli poissa. Armaksen kanssa treenattiin takajalkojen käyttöä ja vanhempien kanssa yleisesti kehonhallintaa. Armaksellekin koordinaation ja kehonhallinnan treenit voisi olla ihan hyvästä, sillä se putosi sohvalta vaihteassaa asentoa kyljeltä toiselle. 


Jonkun tarvitsisi tulla jumppauttamaan muakin, sillä selkä on ollut kipeä jo viikon. Parempia päiviä on ollut välillä, mutta eilinen meni taas kumarassa könkäten. Jätin suosiolla Rauman agilitykisatkin väliin, sillä märällä nurmikolla juokseminen (eli raahustaminen) ei todennäköisesti ole se paras vaihtoehto. Muilta kuultujen juttujen perusteella kisaolosuhteet oli muutenkin olleet melko haastavat. Harmi, sillä Rauman kenttä on kuivalla säällä kiva ja kisat siellä aina hyvin järjestetyjä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti