tiistai 18. lokakuuta 2011

Ihme ja kumma

Nyt on maailmakirjat sekaisin, sillä meidän kuolalinko ja ahmatti jätti eilen herkut syömättä. Tai siis mun tarjoamat herkut hakutreeneissä, maalimiehiltä kelpasi kyllä oikein hyvin.

Armas on tähän asti saanut mennä melko vapaassa muodostelmassa hakualueelle, enkä ole vaatinut siltä kunnollista hallintaa metsään mentäessä. Koska se on vasta pentu, koska se niin tykkää hakutreeneistä ja siellä olevista ihmisistä, koska sitä ja tätä. Muutama voisi tulla tähän väliin viisastelemaan siitä, että mitä me sanottiin, sillä eilen tajusin asian todellisen laidan itsekin. Eihän se enää ole mikään ihan pikkunappula ja kyllä sen pitäisi jo jonkilaisessa hallinnassa. Mutta kun se ei ole, koska siltä ei ole sitä vaadittu. 

Eilen treeneissä se ei edes vilkaissut mun tarjoamiin nameihin, vaan yritti päästä alueelle nelivedolla. Kyseessä kuitenkin on koira, joka ihan perusnappuloita odottaessa kuolaa kunnon lätäkön. Pienellä ärähdyksellä tokeni hetkeksi, mutta rynniminen jatkui saman tien. Treeneissä se haki maalimiehet innolla ja söi heiltä herkut, mutta multa ei kelpuuttanut edelleenkään mitään. Luulen, että Armas pitää mua tällä hetkellä pakollisena riippakivenä, joka jostain syystä vaan seurailee sitä metsässä, kun se itse hoitaa homman kotiin. Tarvis varmaa aloittaa joku korjaussarja, että homma ei tulevaisuudessa kaadu tähän. Pähkäilin jo illalla kotiin ajaessa, että seuraavissa treeneissä pääpaino on hakualueelle tulemisen harjoittelussa ja itse hakeminen saa vaikka jäädä vähän vähemmälle huomiolle. Se mua vaan hämmästyttää, joskaan en valita, että miten Mandolla voi olla tuollainen halu tekemiseen ja itse tekeminen on niin suuri palkka sille. En mä ole tottunut tällaiseen!


Edit. Mauhhahhaa! Orastava teiniys nousee pitaan ja ihan kaikkiin käskyihin ei viitsitäkään reagoida. Sama meno siis jatkuu, mistä saatiin eilen treeneissä esimakua. Mutta tämän erän voitin minä ja kerroin orastavalle teinikoiralle, että jos saadaan käsky, siihen reagoidaan, eikä puuhastella jotain, mikä sillä hetkellä tuntuu mukavammalta. Epäilen tosi, että osat tulee vielä kääntymään toisin päin. Mutta nautitaan nyt tästä revanssista edes hetki.

4 kommenttia:

  1. Meilläkin esiintyy tuota "en pysty syömään kun haluan jonnekin niin kovin". Itse en kyllä suostu siihen että multa ei namia oteta. Eli se nami on syötävä vaikka väkisin kun kerran se on tarjottu ja tehtäväksi annettu. Ugh.

    VastaaPoista
  2. Armas on tähän mennessä syönyt aivan kaiken, mitä sille on tarjottu, joten tätä ei ole tarvinnut aiemmin ihmetellä. Mutta nyt meillä on hamstrattuna supernameja ja asennetta, joten eiköhän niillä saada pikkumies ruotuun :)

    VastaaPoista
  3. Sitä kutsutaan vireennousuksi :D kun homma on sairaan kivaa ja siihen halutaan raivokkaasti, ei nameja kykene syömään kenties enää ohjaajalta. En sanoisi tämän olevan "ylivaltaa" koiran osalta.
    Kiista on usein niin kiihkeänä varsinkin agissa, ettei koomassaan kykene syömään, tai ottamaan täydellistä perusasentoa lähdössä. Samainen "vaiva" estää sitä reagoimasta joskus palloon.
    Maus on jo pitkään ruopinut treenipaikoille, eikä ole helppoa saada sitä kulkemaan hallitusti. Kyllä se hallinta sieltä tulee :) Luulin Kiistankin kanssa, etten ikinä uskalla laskea siitä irti ennen "ukko" käskyä. Nykyään se ei lähde, vaan painautuu tiiviisti jalkaan. Ilman hallintaa ei pääse mihinkään.

    VastaaPoista
  4. En mä ajatellutkaan tuon olevaan kettuilua, mutta en sitä silti tykkää. Jatketaan vastaisuudessa sillä asenteella, että sitten kun homman oikeasti osaa, se myös tehdään, jos käsky tulee. Mä olen vielä sen verran hämmennyksissä tuon kiihkeyden kanssa, että vaatii vähän sulattelua sekä haussa että agilityssä :)

    VastaaPoista