Pienestä sitä ihminen ilostuu. Viime talven hirviöpakkasilla piti koirat varustaa fleecehaalerein, manttelein ja tossuin ja koska koirat eivät olleet täysin yhteistyökykyisiä, sai mukavan tuskanhien pintaan aina ennen lenkkiä. Nyt taitaa pakkaset lähennellä viime talven lukemia, joten ulos ei ole ole menemistä ilman manttelia ja umpihankilenkeille pitää varustautua tossujen kanssa. Hikeä pukkaa jo koko asian ajattelemisesta. Mutta ei Armaksen kanssa. Mitä kylmempää ulkona on, sitä enemmän sillä tuntuu olevan energiaa. Muutaman kerran olen laittanut sille fleeceloimen päälle, mutta ei se sitä ole oikeasti tarvinnut. Se makoilee hangella pikkukoiria vaanien, syöksyy kinoksiin ja saa umpihankihepuleita, joten ei se taida olla kovinkaan viluinen. Ei siis paha juttu ollenkaan, vaikka itseä kauhistuttaakin sen mahanalusen mahdollinen jäätyminen. Takki onkin sitten säännöllisesti käytössä ainoastaan treenien odotuksen ajan, jotta lihakset pysyisivät lämpimämpänä. Säästyy siis itse edes yhden koiran pukemiselta ennen lenkkiä.
Käyttöominaisuuksia on tullut pohdittua myös treenatessa. Koska ollaan molemmat flunssan kourissa, ei koirat pääse tällä hetkellä pitkille lenkeille. Energiaa on siis pakko kuluttaa muilla tavoin ja rauhallinen aivojumpassa jaksaa itsekin olla mukana. Otettiin äsken treenauksen alle merkki ja todettiin, että ei ollut aikanaan kovin hyvä idea opettaa Varpua ja Urhoa koskemaan kaikkea tassuilla tai kuonolla. Uuden asian opettaminen taitaa olla huomattavasti helpompi opettaa kuin jo opitun asian poisopettaminen... Ja Armas taas on ehtinyt tehdä kymmenen asiaa ennen kuin mä tajuan palkata sen. Enpä sitten säästynytkään tuskanhieltä, vaikka mun tehtävä oli pääasiassa olla paikoillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti